Osakunnissa tapahtuu paitsi kunkin osakunnan sisällä, myös osakuntien välillä. Yhteistyöjärjestöjen toimintaan voi vaikuttaa oman osakuntansa edustajana. Yhteisosakuntalainen toiminta on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja tehdä elämästä hieman hauskempaa!

Osakuntien yhteisvaltuuskunta ry (OYV)

Osakuntien yhteisvaltuuskunta on kaikkien yliopistolaissa mainittujen osakuntien kaksikielinen yhteistyöelin. Sen jäseniä ovat siis kaikki Helsingin yliopiston 15 osakuntaa sekä Aalto-yliopistossa toimiva Teknologföreningen. OYV:n tehtävänä on hoitaa osakuntien yhteisiä asioita, kuten ohjata rekrytointia ja viestintää, koordinoida yhteisiä tapahtumia sekä valvoa osakuntien etuja. Tarvittaessa OYV toimii kanavana, jonka kautta osakunnat voivat ilmaista yhteisen kantansa niitä koskeviin kysymyksiin.

Osakuntien edustajat valitsevat yhdistyksen syyskokouksessa OYV:n hallitukseen puheenjohtajan ja hallituksen, jossa on 2-6 jäsentä. Hallitus taas valitsee sopivaksi katsomansa määrän virkailijoita (esim. sihteeri, taloudenhoitaja, tiedottaja) alkuvuodesta. Toivottavaa olisi, että OYV:n hallituksessa tai virkailijana olisi edustajia mahdollisimman monesta osakunnasta.

OYV:n ylläpitämiltä osakunta.fi-nettisivuilta löydät lisätietoa sekä yhteisosakuntalaisesta toiminnasta että osakunnista yleisesti.

Osakuntalainen Unioni

Osakuntalainen Unioni on osakuntalainen linkki opiskelijapolitiikkaan. Se on puoluepoliittisesti sitoutumaton vaikutuskanava Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa (HYY). Unioni tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden tutustua mielekkäästi ylioppilaskunnan kiemuroihin ja tuoda mielipiteensä julki ajankohtaisista asioista. Lisäksi se järjestää erilaisia tapahtumia, tempauksia ja aktiviteetteja. Unionin hallitus muodostuu eri osakuntien edustajista.

Lisätietoja: www.osakuntalainenunioni.fi